Flow-ilmiöstä olen lukenut monta kirjaa, osasta olen blogannut tämän blogin alkutaipaleellakin. Viimeisin lukemani on nimihirviö Mihaly Csikszentmihalyin hiljattain suomennettuna ilmestynyt Hyvä bisnes. Laitoin alle kuvan myös samalta kirjailijalta suomennetun Kehittyvä minuus -kirjasta. Jälkimmäisen teoksen luin useampi kuukausi sitten, mutten koskaan saanut aikaiseksi kirjoittaa aiheesta blogiini.

Ilmiönä flow on kiinnostava ja hyvin sopiva itsensä itseapukirjan (self-help) ja itsensä kehittämistä käsittelevän kirjan aiheeksi. Mielestäni Csikszentmihalyin kirjoista ensimmäisenä suomennettu Flow - elämän virta sisältää kaiken oleellisen, mitä aiheesta on näissä yhteensä kolmessa kirjassa kirjoitettu. Jatko-osat ovat lähinnä saman asian käsittelyä koettaen lisätä uusi tarkastelukulma (bisnes tai evoluutio). Englanninkielisenä samalta kirjailijalta löytyy peräti kymmenkunta flow-aiheista kirjaa, näistä suurin osa samalla näkökulman vaihtamisen idealla. Tällä hetkellä Csikzentmihalyin tuotannosta minua kiinnostavat hänen varhaisempaa tutkimusaihettaan, nuoruusiän ja aikustumisen psykologiaa, käsittelevät teokset.

Tällä kirjalla on poikkeuksellisen osuva nimi! Kirjassa on laajasti ja yleistajuisesti käsitelty eri luonnontieteiden nykyaikaisia käsityksiä ihmisestä ja ympäröivästä maailmasta. Kaikki tämä on saatu rakennettua saumattomasti luvusta toiseen jatkuvana tarinana. Näin syntyy myös tekstin toisenlainen sanoma: kaikki luonnontieteet kertovat tästä samasta maailmastamme ja tieteiden väliset rajat ovat ihmisen luomia ja osin tekemällä tehtyjä.

Luonto, tiede ja elämä ei yleistajuisuudestaan huolimatta ole popularisoitu ja viihteellistetty kirja tieteestä. Tämä varmasti tulee väistämättä näkymään sinällään hienon teoksen myyntiluvuissa. Yli viisisataasivuisen asiatekstin mielekkyys vaatii väistämättä lukijaltaan pohjatietoja ja kiinnostusta asiaan - muutoin lukijalle käy kuin Johannalle verokirjojen parissa! :) Minusta Luonto, tiede ja elämä on hirmuisen hieno kirja ja voisin ostaa tämän joulupakettiinkin jollekin kaltaiselleni luonnontieteistä pitävälle kirjanystävälle. Tämä on myös hyvä lomamatkakirja, sillä paksusta asiateoksesta riittää lukemista paljon pitempään kuin keskivertokirjoista.

Jee, lisää päänsärkyä indusoivia kirjoja! Vesa Korpelan Sijoittajan verokirja on kylläkin hyvin yleistajuisesti kirjoitettu; tämän selkeämmin näistä asioista on varmastikin vaikeaa jollei mahdotonta kirjoittaa. Henkilökohtainen mielenkiintoni aihetta kohtaan lähentelee nollaa, mutta pienellä väkipakolla olen päättänyt itseäni sopivissa annoksissa verotietoudellekin altistaa. Tästäkin kirjasta jäi ainakin pari pientä uutta asiaa mieleen - ehkäpä näistä kumuloituvista tiedonmurusista jo parissa kolmessa vuodessa kasvaa kohtuukelvollinen tietopohja. Sijoittajan verokirja on tällä hetkellä lähes uunituore, joten kirjasta löytyvä tieto on ajantasaista. Kirjana tämä teos on oikein toimiva johdanto jokapojan sijoitus- ja perintöasioihin.

1950- ja 1960-lukujen ajankuvaa piirretään tässä teoksessa arkielämän kuvaamisen ja populaarikulttuurin kautta. Kirja kertoo varsinaisesti brittiläisen arjen historiaa, mutta yllättävän paljon arjen historia on ollut länsimaissa yhtenevää. Jostain kumman syystä 1950-luvun kuvaukset ja erityisesti sen ajan muotokieli ovat aina kiehtoneet minua. Tavallaan arkemme ei ole sanottavammin muuttunut tuosta vuosikymmenestä, jolloin keskiluokkaiset perheet saivat oman talon, oman auton, oman pyykinpesukoneen ja oman television. Viisikymmenluvulla keskiluokallakin oli jo reilusti vapaa-aikaa ja lapset saivat keskittyä leikkimiseen ja koulun käymiseen. Ahkera kuluttaminen, teini-ikä, rokkimusa ja syntyvyyden säännöstely ovat myös tuon vuosikymmenen lapsia. Ihastuttava kahvipöytäkirja meille fiftarifaneille!

"Tuntematon maa on yleistajuinen luku- ja hakuteos kaikille luonto- ja ympäristöasioista kiinnostuneille. Se johdattaa tuoreiden esimerkkien ja hienojen piirroskuvien avulla luonnon monimuotoisuuden äärelle pohtimaan omaa asemaamme maapallolla. Kirjassa käydään myös ensi kertaa läpi keskeinen biodiversiteettisanasto suomen kielellä."

Kirjan takakannesta löytyy poikkeuksellisen napakka esittely tästä kirjasta, johon törmäsin ensimmäisen kerran viime kesänä Helsingin yliopiston Kasvitieteellisessä puutarhassa. Omaksi en tätä teosta silloin raaskinut ostaa, mutta löytyihän tämä onneksi kaupunginkirjastostakin. Biodiversideetistä on luonnollisestikin hyvin vaikeaa kirjoittaa mukaansatempaavasti, mutta mielestäni kirjoittajat ovat onnistuneet tehtävässään. Lisäbonuksena kirjassa on lukuisia nettilinkkejä aiheeseen syvempää perehtymistä varten.

Laadukasta kiiltävää paperia, hienosti rajattuja ja kauniin värisiä kuvia - perinteistä sisustuskirjakamaa siis. Tässä kirjassa on vähän kaikkea, mutta itse olisin jäänyt kaipaamaan vieläkin hieman selkeämpi ja seikkaperäisempiä ohjeita itse tekemiseen. (Tämän kirjan lainasin siis siksi, että toivoin saavani kimmoketta väliovien maalaamiseen.) Sisusta, maalaa, tapetoi on käännöskirja. Vaikka suurin osa kirjan asioista onkin yleistä asiaa, suuri osa on myös kulttuurisidonnaista. Tämän kirjan kuvissa on lakattu puulattia ammeen vieressä ja työn alle joutuvat ikkunanpielet ja väliovet eivät ole tuttuja suomalaiselle. Teos on ammattimaisesti toimitettu, mutta ummikkona en suostuisi tämän kirjan pohjalta laatoittamaan lattiaa. (Väliovetkin yhä odottavat maalaamista...)

Kuuluuko Gordon Brown Botoxin käyttäjäkuntaan? Mitä Tony Blairin olisi todella pitänyt sanoa tiukkoihin kysymyksiin Irakin joukkotuhoaseista?

Kuten edellisetkin Adrian Molen päiväkirja-aineistoon perustuvat teokset, tämäkin on täysin kreisin. Kirjailija Sue Townsend on kertonut tämän kirjan ehdottomasti jäävän sarjan viimeiseksi teokseksi. Koska olemme Adrian Molen kanssa tuttuja nuoruudestani, en voinut jättää viimeistäkään teosta lukematta. Tässä osassa Adrian on varttunut hormonaalisesti yliaktiivista teini-ikäisestä yli kolmikymppiseksi herrasmieheksi, joka on edelleen täysin yhtä hukassa omassa elämässään. Suuresta kirjallisuudestahan tässä ei ollut kyse, mutta minua tämä teos viihdytti kovasti. Sivujuonteena kulkeva kuvaus brittiläisestä yhteiskunnasta 2000-luvun alussa on täyttä herkkua: palveluammatit ovat niin vahvasti maahanmuuttajien hallinnoimia että asioitaan on vaikea toimittaa englannin kielellä ja terveydenhuolto ja NHS ovat kokeneet railakkaan reformin.

Itse olen vakaasti sitä mieltä, että Adrian on niin Hyvä Ihminen, että tämä kirja olisi ansainnut hieman toisensävyisen lopun. Kirjailijoilla lienee kuitenkin yksinoikeus fiktiivisiin henkilöhahmoihinsa, joten tästä päätöksestä ei voine valittaa.

Murtamaton linnake on viimeisin suomennetuista Dan Brownin teoksista. Alkuperäisteos on kuitenkin kirjoitettu jo vuosikymmen takaperin, ennen Brownin läpimurtoteoksia.

Kirjan toinen päähenkilö on Yhdysvaltojen hallinnon suurin salaisuus: supertietokone TRANSLTR, jota ei virallisesti ole edes olemassa. TRANSLTR on laskentateholtaan ja fyysiseltä kooltaan suunnattoman suuri. Käsittämättömän tehokkuutensa vuoksi superhypertietokone pystyy murtamaan minkä tahansa salatun viestin ja valvomaan koko maailman tietoliikennettä. Mutta sitten löytyy murtamaton koodi, johon TRANSLTR ei pystykään.

Murtamaton linnake on loistavasti kirjoitettu jännäri, jossa on riittävästi uusia juonenkäänteitä, riittävän uskottavia henkilöitä ja niin loistavat taisteluosapuolet, ettei lukija aina itsekään tiedä kuka edusti hyvää ja kuka pahaa. Tämä kirja olisi vain pitänyt julkaista suomeksikin vanhalla hyvällä ysikytvuosiluvulla. Nykyisin meidän kotikoneemmekin takovat öiseen aikaan SETIä, Folding@homea tai muuta vastaavaa tiedeprojektia, joiden ideana on jakaa iso käsiteltävä aineisto tuhansien pienitehoisten koneiden kesken. Laskuteholtaan huipputehokas supertietokone maailman suurimman supervallan suurimpana varjeltavana salaisuutena on ajatus, joka on vanhentunut todella nopeasti. Avaruusseikkailu 2001 oli joskus suuri jännäriteos. Nykyisinkin sitä luetaan, mutta lähinnä camp-hengessä. Samoin uhkaa käydä pian tälle Brownin kirjalle, joka muutoin on loistavan kirjoittajan oiva taidonnäyte.

Tämän kirjan varasin kirjaston uutuusluettelosta sillä perusteella, että kirjan alkuperäisversio on roikkunut kuukaudesta toiseen amazon.comin myydyimpien kirjojen listalla. Ja todella herttainen koiratarina tämä kirjan onkin, vaikka odotinkin jotain ihan muuta.

Marley on maailman huonotapaisin labradorinnoutaja, joka on kuitenkin uskollisuudessaan ylittämätön ja sydämeltään suuri. Pienestä suloisesta pennusta kasvaa vasikan kokoinen epävakaa koira, joka hepuleillaan hajoittaa huomattavan määrän koti-irtaimistoa ja aiheuttaa isäntäperheelle lukuisia noloja tilanteita. Rujotkin lapset ovat kuitenkin vanhemmilleen rakkaita - niin Marleykin. John Groganin teksti on hauskaa ja hersyvää, lopussa koskettavaakin. Tarina on aina-vain-harvinaisemmaksi-käyvää koko perheelle sopivaa lukemistoa, lasten lisäksi tästä tykkäävät aikuisetkin. Marley ja minä on oiva (joulu)lahjakirja. Itse asiassa taidankin tietää yhden teini-ikäisen tyttären, joka tulee löytämään tämän kirjan lahjapaperin sisältä. :)

Tämän kirjan luin monta viikkoa sitten. Palautin teoksen ajallaan kirjastoon enkä kirjoittanut siitä blogiini. Nyt en muista kirjasta juurikaan mitään. Itse asiassa tämän kirjan kannen näkeminen tuo ensimmäisenä mieleeni sen, että mun pitää heti ensi viikon alussa soittaa pankkiini. Hämärästi muistan alkuperäisen tarkoitukseni olleen kirjoittaa lukemistani kirjoista blogiini juuri siksi, että muistaisin niistä muutakin kuin tekemättä olevien asioiden listan. Menen nurkkaan läiskimään itseäni. *slap, slap*

Ihan oikeesti, ehkä minun pitäisi katsella pienelle blogilleni uutta nurkkaa bittiavaruudesta. Tässä nykyisessä on niin monia kuvia, että pelkän kuvagallerian avaaminen vie vähintään kaksi minuuttia. Blogia voi kirjoittaa vain kahdella selaimella ja niistäkin käytössäni olevalla Firefoxilla kaikki toiminnot eivät näy. Jne. Vinku ja vonku, mutta ehkäpä toimivampi blogi saattaisi lisätä bloggailuintoani.

Tästä Seppo Saarion kirjasta muistan nyt ainakin sen, että tämä on päivitetty versio reilusti aiemmin kirjoitetusta samannimisestä teoksesta. Kirjan lopussa on kirjoittajan 100 (lukumäärä?) parasta vinkkiä osakesijoittajalle, ja ne ovat kirjan parasta antia. Kovin suuria viisauksia ja totuuksia osakesijoittamiskirjoista ei tunnu löytyvän - eikä niitä taida olla (tälläkään alalla) olemassakaan. Tästä(kin) kirjasta irtoaa kuitenkin pieniä fiksuja tiedonmurusia kuten vaikkapa se, että ostettaessa saman sarjan osakkeita useassa erässä hyötyä on useammasta arvo-osuustilistä. Näin osakkeita myytäessä voidaan kiertää FIFO-olettama ja myydä osakkeet halutulta arvo-osuustililtä ostojärjestyksestä riippumatta.