113327.jpg
Parinvalinnan biologiasta olemme oppineet paljon sitten 1990-luvun alun. Aihe on kuitenkin vielä niin tuore, että siitä voidaan lähinnä esittää teorioita ja yksittäisten tutkimusten tuloksia. Tämä teos välttääkin ansiokkaasti liian pitkälle vietyjä oletuksia ja johtopäätöksiä. Asian kääntöpuolena on luettavuuden kärsiminen. Hetkittäin kirja tuntuu pitkäveteiseltä eikä valmista tule. Monen sadan sivun jälkeenkään pystymme sanomaan vain sen, että ihminen on todennäköisesti biologisesti enemmän yksi- kuin moniavioinen. Tilanne kuitenkin vaihtelee suuresti olosuhteiden ja kulttuurin vaikutuksesta.

Kaikille kulttuureille on kuitenkin yhteistä, että "seksuaalista kanssakäymistä" säädellään. Ihmisellä on myös luontainen seksuaalinen vastenmielisyys omia lähisukulaisiaan kohtaan. Tämä tuntuu syntyvän jonkinasteisena pesäefektinä eli yhdessä kasvaneet lapset eivät myöhemmin tunne toisiaan kohtaan seksuaalista mieltymystä, vaikkeivat he olisikaan verisukulaisia. Etsimme puolisoiksemme itsemme kaltaisia ihmisiä. Kaikkein vahvin korrelaatio on puolisoiden pituuden välillä. Onnellisissa liitoissa puolisot myös yleensä ovat yllättävänkin samankaltaisia älykkyyden, ulkoisen viehättävyyden, rodun, sosioekonomisen luokan, uskonnon jne. suhteen.

Kirja korostaa biologista näkemystään puhumalla kaiken aikaa ihmiskoiraista ja ihmisnaaraista. Tämän tarkoitus lienee herättää lukijassa jonkinlaista tunnetilaa. Mielestäni teoksen ote on tässä suhteessa kuitenkin tahattoman koominen, etenkin kun kirja käsittelee "homokoiraita" ja seuraavassa lauseessa "lesboja".

Summa summarum: tämä teos on selkeäsanainen ja asiantuntevasti laadettu katsaus. Kirja on kuitenkin pitkä ja ajoittain pitkäveteinen, joten kyseessä ei ole mikään kepeä lukukokemus.