Tulokset vaihtelevat tutkimuksesta toiseen - kuitenkin joiden tutkimusten mukaan yli puolet laitoksessa asuvista vanhuksista kärsii depressiosta. Jotenkin tulos on helppo uskoa.

Kirjasta löytyy monenlaista elämäntarinaa. Osa kertoo olleensa koko elämänsä ajan "depressioihminen" tai "alakuloisuuteen taipuvainen". Depressiota on varmasti esiintynyt aina ennenkin, ei vain viime vuosina. Aiemmin taudin kanssa on enimmäkseen vain eletty. Elämänmittaisen alakuloisuuden vaikutus aivojen rakenteeseen ja biokemiaan olisi myös mainio tutkimuskohde.

Osa kirjan henkilöistä osaa kertoa syyn sairastumiselleen. Useimmiten kyseessä on keski-ikäisen oman lapsen kuolema, josta vanhempi ei ole päässyt yli. Leskeytyminen on myös monella toiminut laukaisevana tai pahentavana tekijänä.

"Asuu yksin yksiössä" on kirjan kirjoittajan mielestä kuvaava lause ikääntyneiden masentuneisuudesta. Moni on joutunut puolisonsa kuoleman jälkeen muuttamaan omasta rakkaasta asunnostaan pienempään asuntoon. Samoin muutto omasta kodista tuettuun palvelutalon yksiöön tai laitokseen on usealle kova paikka. Sairaudet ja kuolema ovat keskusteluissa usein läsnä.

Vaikka apua olisi saatavana, kaikki eivät sitä halua. Todella monelle vanhukselle se, ettei ole "toisten vaivana", on todella tärkeää. Moni ikääntynyt haluaakin vältellä siivousapua, ateriapalveluja ja taksiseteleitä tietynlaisen ylpeyden ja omanarvontunnon vuoksi. Osa kirjassa haastatelluista ei halunnut kotiinsa "niitä ystäväpalvelun uskovaisia" tai suostunut aloittamaan tai noudattamaan tarpeellisia lääkityksiä.