484297.jpg
Slawomir Mrozek on minulle outo herra. Pikaisen nettiperehtymisen perusteella kyseessä on Puolan lahja näyttämötaiteelle. Näytelmien lisäksi herra Mrozek on myös kirjoittanut tämän absurdeista lyhyttarinoista koostuvan kirjan. Huumori on makuasia; minua tämän kirjan absurdius ei naurata. Yksi lyhyttarinoista on päässyt kirjan takakanteenkin ja mahtunee myös blogiini:

"Arvoisa herra Nobel,
pyydän kunnioittaen, että myöntäisitte minulle Nobel-palkintonne. Pyyntöäni perustelen seuraavasti:
   Työskentelen kirjanpitäjänä suuryrityksessä ja siinä ominaisuudessa olen kirjoittanut muutamia kirjoja, nimittäin: "Tulojen ja menojen kirjan", kirjan nimeltä "Tase" sekä "Pääkirjan". Sen lisäksi yhdessä varastonhoitajan kanssa olen kirjoittanut fantasiaromaanin nimeltä "Inventaario".
   Luulen, että te pitäisitte niistä, sillä kaikki on kirjoitettu mielikuvituksellisesti. Lukiessa saa myös nauraa, todellista satiiria.
Jos te haluaisitte lukea kirjat, niin voin lainata niitä, mutta en pitkäksi aikaa, sillä muutkin tahtovat. Etenkin Tarkastuskamarin Tarkastaja, hän oikein hinkuu niitä, kuulen sen viereisestä huoneesta.
   Minulle saattaa tulla kuluja, koska hän lukee kirjani, mutta voi olla, etteivät ne miellytä häntä. Siksi kirjoitan juuri teille, jotta lähettäisitte minulle palkinnon ja jotta saisin kulut katettua.  Lähettäkää kotiosoitteeseeni. Vaikka postinkantaja ei tapaisikaan minua kotoa, niin vaimo ottaa vastaan, jätän hänelle valtuutuksen. Mikä tarkoittaa, että tarvitsen asianajajaa vartentai... Odottakaa hetkinen, herra Nobel, Tarkastaja tuli juuri sisään.

Nyt hän meni jo. Tiedättekö mitä, herra Nobel? Lähettäkää minulle kaksi palkintoa. Te ette käsitä, miten kaikki on kallistunut."