1001448.jpg
Murtamaton linnake on viimeisin suomennetuista Dan Brownin teoksista. Alkuperäisteos on kuitenkin kirjoitettu jo vuosikymmen takaperin, ennen Brownin läpimurtoteoksia.

Kirjan toinen päähenkilö on Yhdysvaltojen hallinnon suurin salaisuus: supertietokone TRANSLTR, jota ei virallisesti ole edes olemassa. TRANSLTR on laskentateholtaan ja fyysiseltä kooltaan suunnattoman suuri. Käsittämättömän tehokkuutensa vuoksi superhypertietokone pystyy murtamaan minkä tahansa salatun viestin ja valvomaan koko maailman tietoliikennettä. Mutta sitten löytyy murtamaton koodi, johon TRANSLTR ei pystykään.

Murtamaton linnake on loistavasti kirjoitettu jännäri, jossa on riittävästi uusia juonenkäänteitä, riittävän uskottavia henkilöitä ja niin loistavat taisteluosapuolet, ettei lukija aina itsekään tiedä kuka edusti hyvää ja kuka pahaa. Tämä kirja olisi vain pitänyt julkaista suomeksikin vanhalla hyvällä ysikytvuosiluvulla. Nykyisin meidän kotikoneemmekin takovat öiseen aikaan SETIä, Folding@homea tai muuta vastaavaa tiedeprojektia, joiden ideana on jakaa iso käsiteltävä aineisto tuhansien pienitehoisten koneiden kesken. Laskuteholtaan huipputehokas supertietokone maailman suurimman supervallan suurimpana varjeltavana salaisuutena on ajatus, joka on vanhentunut todella nopeasti. Avaruusseikkailu 2001 oli joskus suuri jännäriteos. Nykyisinkin sitä luetaan, mutta lähinnä camp-hengessä. Samoin uhkaa käydä pian tälle Brownin kirjalle, joka muutoin on loistavan kirjoittajan oiva taidonnäyte.