141861.jpg
Keskinkertainen katsaus murrosikäisen elämään on laadittu etupäässä murrosiän "patologian" kautta. Nuorten alkoholiongelmat, velkaantuminen, näpistely, syömishäiriöt, kiusaaminen, huumausaineiden käyttö, masennus ja itsemurhat ovat kaikki yhteiskuntamme ongelmia, joista on tärkeää tietää. Mikään niistä ei kuitenkaan kuulu normaaliin murrosikään. Sitä olisi myös hyvä painottaa. Kuitenkin tämä kirja käsittelee pääasiassa näitä asioita ja kansikuvaankin on valittu epätoivoisen näköinen nuori  kokomustissaan ja sanat "totally lost".

Nuorten ja vanhempien omat kertomukset ovat toki arvokkaita, mutta niiden paikka on toimitetun tekstin lisukkeena - tässä kirjassa ne saavat liikaa tilaa ja painoa. Kirjasta on myös vaikea hahmottaa, mikä on faktaa ja fiktiota. Masennusta ja anoreksiaa käsittelevässä kertomuksessa äiti kehottaa tytärtään jättämään masennuslääkkeet viikon käytön jälkeen. Kyseisen sivun ainoa otsikko "Elämä ei muuttunut lääkkeillä helpommaksi" on painettu isolla punaisella fontilla. Kirjan tekstistä voisi myös päätellä, että mäkikuisma on "todistetusti tehokas" masennuslääke. Tyttö "ennätti viillellä itseään" siksi, että nuorisopoliklinikka toimi huonosti ja hitaasti. Myöhemmin äiti toteaa itsekin olevansa "terapian tarpeessa". Tämä tarina kertoo mielestäni hyvinkin esimerkillisesti siitä, minkälaista patologiaa anoreksiaan ja masennukseen sairastuneiden tyttöjen vanhemmista ja perhedynamiikasta usein löytyy. Niin pitkälle tämä kirja ei tietystikään yllä. Joka tapauksessa pidän todella ala-arvoisena sitä, että kirjasta voi ymmärtää tyttären sairastuttaneen äitinsäkin.