Tämä teos on Jyväskylän etnologian laitoksen tutkimusprojektin tulos, "arjen historiallis-antropologinen sikermä". Ei siis todellakaan tavanomaista lukemistani, mutta vaihtelu paitsi virkistää myös suojaa fakkiutumiselta. Jotenkin minulle jäi vain sellainen tunne, että tässä kirjassa on rivien väliin kätkettynä jonkinlainen tieteenhaara, josta minä en luonnontieteellisesti suuntautuneella sielullani ymmärrä mitään. Koin lukevani tätä tekstiä näkemättä metsää puilta.

Kirja on jaoteltu viiteen artikkeliin: Aika, Tila, Ruumis, Sukupuoli ja Esineet. Jokaisen artikkelin on myös kirjoittanut eri henkilö. Artikkeleissa kirjan sanoin "suomalaista arkea kudotaan  monista säikeistä: päiväkirjamerkinnöistä, valon ja pimeän vaihteluista, miesten ja naisten eroista, Joel Lehtosen Putkinotkosta, syömisestä, vaatetuksesta ja leluista - kuten barbie-nukeista".

Päällimmäiseksi ajatukseksi tästä lukukokemuksesta jäi menneiden aikojen taikausko. Kuinka vahvasti vielä alle sata vuotta sittenkin ihmisten toimia ovat muokanneet epärationaaliset uskomukset esimerkiksi kekriolentoon ja vuodenkierron vaarallisiin päiviin. Pari sukupolvea sitten eläinten teurastaminen maanantaipäivinä ei tullut kuuloonkaan. Taikauskon rippeitä on nähtävissä edelleenkin: joku pelkää tikkaiden alta kulkemista ja mustia kissoja, joku toinen taas rytmittää elämäänsä nousevan ja laskevan kuun tai astrologian mukaan. Olisi mielenkiintoista myös tutkia, miten ihmisten uskonnolliset käsitykset ovat muuttuneet maagisen ajattelun vähennyttyä. Uskoisin, että nykyisin entistä harvempi pitää onnettomuuksia, luonnonkatastrofeja, sairauksia ja kuolemaa jumalan aiheuttamina rangaistuksina ja tämä ilmiö edustaa nimenomaan taikauskon vähenemistä ja rationaalisen ajattelun hidasta lisääntymistä. Ikävä kyllä tämän tyyppiselle tutkimukselle on varmaankin (vielä) nykyaikana mahdotonta löytää rahoitusta.