Kreetta Onkelin esikoisteos sijoittuu hänen lapsuudensa maisemiin ja perustuu hänen omiin lapsuudenkokemuuksiinsa. Teoksessa isä kuolee, äiti juo ja joutuu mielisairaalaan, mummi kuolee, sijaisvanhemmat ovat kummia, sisko oireilee, koira ammutaan jne. Ankeuksista ankeuksien päälle rakentuvassa kirjassa on loppujen lopuksi lohduttava sanoma. Ihmiset ovat välinpitämättömiä. Useimmat ovat välinpitämättömiä kuitenkin selviytyäkseen ja jaksaakseen omassa elämässään. Vaikka kirjan minän eli pienen Ruut-tytön niskaan kaatuvat melko lailla kaikki mahdolliset kauheudet, varsinaista pahuutta hän ei kohtaa.

Ilosen talon suosio perustunee pitkälti siihen, että se on puhutellut monia rikkinäisen lapsuuden kokeneita. Tässä on minunkin mielestäni tämän kirjan ehdoton vahvuus. Kirja ei tekstinä ole ansiokasta kaunokirjallisuutta. Ilonen talo onnistui kuitenkin yksinkertaisuudellaan koskettamaan. Tunnelma pysyy mielessä vielä lukemisen jälkeisenä päivänäkin.