733041.jpg
Simple living -aiheesta en ole törmännyt kuin kahteen suomennettuun Elaine St. Jamesin teokseen. Tässä kirjassa kerrotaan sata keinoa, joilla arkielämästä saa sujuvampaa ja helpompaa. Mitä vähemmän aikaa ja energiaa kotitöihin ja muuhun "elämän pakolliseen" kuluu, sitä enemmän jää käytettäväksi elämän tärkeisiin ja rakkaisiin asioihin.

Sadasta kohdasta minä olen:
1. Harventanut tavaraa ympäriltäni
8. Vähentänyt pyykkiä (Kaikki omat vaatteeni olen hoito-ohjeista välittämättä pessyt kuudessakympissä. Jos jokin nuttu ei sitä kestä, sen tilalle ostetaan helppohoitoisempi. Toistaiseksi yksikään vaate ei ole kärsinyt. Viikon vaatekerrat mahtuvat myös yhteen koneelliseen.)
9. En todellakaan suostuisi ostamaan kuivapestäviä vaatteita. (Joistain kohdista huomaa, että kirjan kirjoittaja on amerikkalainen.)
10. Kengät jätetään ulko-ovelle (Myös tästä huomaa, ettei kirja ole suomalaisen kirjoittama.)
22. Pidän vaatevarastoni yksinkertaisena. (Kirja huomauttaa osuvasti, että tätä neuvoa tarvitsevat yleensä vain naiset. Ihan niin pitkälle ei liene mahdollista päästä, että jokainen yläosa sopisi jokaiseen alaosaan. Haaveillahan silti voi!)
24. Olen miettinyt uudelleen, ketä kutsun kylään.
25. Sulkenut television
26. Kieltänyt mainosjakelun
28. Peruuttanut sanomalehden tilauksen (Nettilehtiä ei tarvitse kantaa paperinkeräykseen.)
30. Jätän joskus vastaamatta puhelimeen
31. Annan ovikellon soida (Tämänkin suhteen maailma on muuttunut. Harva avaa ovea, ellei odota jotakuta kylään. Tässä talossa aika moni taitaa pitää alaovella sijaitsevan ovisummerin pois päältä kytkettynä. Ovikelloa voi siten soittaa vain rappukäytävästä naapureiden toimesta.)
34. En lähetä joulukortteja.
35. Annan helppoja lahjoja.
38. Elän velattomana.
39. Kulutan tulojani vähemmän
43. Omaan vain yhden luottokortin. (Tätäkään neuvoa suomalaiset eivät tarvitse.)
45. Kirjaan menoni ylös.
46. Vähäiset sijoitukseni ovat helposti hallittavissa.
90. Osaan nopeat aamu- ja muutkin lähdöt. (Joka-aamuiseen itsensä puunaamiseen käytetty tunti vie ison osan vuorokaudesta.)
96. En omista autoa.

Tämän kirjan innoittamana (12.) ostin possutarjottimet: Tunnetusti ruoka maistuu joskus paremmalta sohvalla kuin ruokapöydän ääressä. Possutarjottimen käyttö vähentää tehokkaasti sohvilta löytyvien leivänmurujen määrää. Minua inspiroi myös kohta 33. Juhlia ei ole pakko viettää. Joulut ja jussit ovat yllättävän monelle suomalaiselle pakkopullaa. Perinteet tuntuvat velvoittavan jopa lipeäkalaan, josta kukaan ei pidä. Myös kohta 40. Mieti ostotottumuksesi uudelleen on minulle ajankohtainen. Minussa asuu vahva ja lähes sisäsyntyinen rakkaus kaikkeen kauniiseen tavaraan. Kaikkea kaunista tulee myös suhteellisen reilusti kannettua kaupasta kotiin. Samalla minussa asuu myös vahva viehtymys simple living -aatteen teeseihin. Kompromissiratkaisun työstäminen on hetkittäin vaikeaa !

Tätä nopeasti selailtavaa teosta voi suositella kaikille meille aiheesta kiinnostuneille - muille tämä on taatusti pitkästyttävää ja latteaa luettavaa.