141856.jpg
Luin tämän teoksen heti Purosen "Irti kiireestä" -teoksen jälkeen. En voinut kuin ihmetellä kirjojen laajaa yhteneväisyyttä. Tämäkin teos sisältää aivan mainiota asiaa. Olen vain ilmeisesti lukenut suurimman osan aihepiiriä käsittelevästä keskeisestä kirjallisuudesta, joten suurin osa asioista on hyvin tuttua. Ajatusta herätti myös se, kuinka vähän varsinaista "omaa asiaa" yhden kirjan kirjoittamiseen tarvitaan. Totta kai perehdytys aihealueen kirjallisuuteen on aina paikallaan, mutta tästä kirjasta sai ihan etsimällä etsiä kirjoittajan omia ajatuksia ja mielipiteitä.

Lampikoski aloittaa kirjansa esittelemällä nykyisen kiirekulttuurin ja kertomalla ajankäytöstämme ja suhteestamme aikaan (kronologinen, elämyksellinen ja syklinen aika, analyyttinen ja holistinen tyyppi). Siitä päästään esittelemään Coveyn ajankäytön nelikenttä: Ensiksi on tehtävä asiat, jotka ovat tärkeitä ja kiireellisiä. Mahdollisimman tarkasti on pyrittävä eliminoimaan asiat, jotka eivät ole kiireellisiä eikä tärkeitä. Näin saa mahdollisimman paljon aikaa asioille, jotka eivät ole kiireellisiä mutta ovat tärkeitä. Menestyksekäs panostaminen tähän lohkoon on tekniikan mukaan menestyksen salaisuus.

Kirjan loppupuolella päästään rustaamaan ajankäytön suunnittelua, tavoitekarttaa ja sitä ikuista aarrekarttaa. (Aarrekarttaanhan jokainen piirtää kaikki haaveilemansa asiat. Kartan valmistuttua kouluttaja kertoo kurssilaisille, että näiden aarrekartat tulevat toteutumaan - on vain ajan kysymys, milloin kaikki muuttuu todeksi. Minä olen ainakin jo monta vuotta odottanut mm. aarrekartassani ollutta kohtaa "helikopteri ja lentäjä" työmatkojen helpottamiseksi.)

Suurimmat viisaudet kirja on säästänyt viimeiseksi. Vanha fraasi "Hissi muutokseen on epäkunnossa, ole hyvä ja käytä portaita" on totta. Meillä on hitunen mutta kuitenkin riittävästi vapaata tahtoa muuttaa elämäämme kohti parempaa. Vuosi on tosin muutokseen lyhyt aika. Kolmessa vuodessa saa todella paljon aikaan, mikäli jaksaa ahkeroida toisissaan. Vähemmällä ahkeroinnilla isohkon elämänmuutoksen suhteellisen hyvään toteutukseen menee puolenkymmentä vuotta.