Urheilulehdessä (22-09-2006) toimittaja Petri Sihvonen kertoo traumatisoitumisestaan väkivaltaisena lajina pidetyn jääkiekon parissa:

"Tässä mennään tietyn sellaisen rajan yli, joka lähestyy jo laajempaa, etten sanoisi toimittajien koskemattomuutta tapailevaa kynnystä", Sihvonen toteaa.

Mitä siis tapahtui?

"Seisoskelin siinä tavallisella paikallani seinän vieressä hiljaa ja oppivaisena kuten aina lehdistötilaisuuksissa. Yhtäkkiä aistin sivusilmällä, että joku hidastaa kohdallani. Ja kas, Jortikkahan se siinä. Siinä se mulkoili hetken minua päästä varpaisiin ja meni tuhahtaen ohi."

Eikä tässä vielä kaikki!

"Lehdistötilaisuus oli ja meni. Ja sieltä se Jortikka taas marssi kohti minua, hidasti kohdalla ja sama virsi. Mittaili niillä siansilmillään uudestaan päästä varpaisiin. Oli siinä hetken ja jatkoi matkaansa. Ja sieltä kauempaa käytävältä – ei kai siinä kohdalla uskaltanut – kuului jotain epämääräistä mutinaa meikäläisen suuntaan. "

Draamaa! Jortikka oli paitsi hidastanut myös mulkoillut!  Tässä olisi taas yhdistyneiden työpaikkakiusattujen kokoukseen jauhetttavaa! Sihvonen, tuo viaton uhri, vakuuttaa syyttömyyttään:

"Minä olen sivistynyt mies ja rauhallinen perheenisä."

Onneksi Sihvonen ei sorru Jortikan tapaiseen henkilökohtaiseen kettuiluun vaan kirjoittaa:

"...TPS:n päävalmentajalla Hannu Jortikalla taitaa hieman viirata päästä."

"No, miksi hän toikkaroi räkä poskella Turun yössä ja jääkiekon MM-kisoissa? Siksi, että kyse on sivistymättömästä ihmisestä."

Ymmärrän provosoinnin ja sen ajoittaisen tarpeellisuuden. Tämä kirjoitus on kuitenkin alta ovenrivan ja vähäisimmänkin journalistisen etiikan.

Näin kaupunkilaistyttönä täytyi myös tarkastaa, miltä näyttävät siansilmät vs. Jortikka.