Kirjoittaja kertoo itse sairastuneensa kiireeseen ja suorittamiseen. Paha olo oli kuitenkin herättänyt havaitsemaan moisen elämän mielettömyyden. Niinpä kirjoittaja aloitti uuden joutilaamman elämän: nykyisin hän pitää viikonlopun toisen päivän vapaapäivänä ja työskentelee vain toisena. Lisäksi hän on lopettanut kirjojen kirjoittamisen loma-aikoina. Joutilaisuuteen hän ei kuitenkaan suostu: kyse on vain akkujen lataamisesta. Parantunut, ehh?

Takakansi kertoo kirjoittajan lukeneen myös filosofiaa ja psykologiaa. Tämä ei jää lukijaltakaan huomaamatta, sillä kirjaan on hieman itsetarkoituksellisen oloisesti upotettu suunnilleen kaikki keskeisimmät nimet ko. oppialoilta. Samoin minua jäi häiritsemään se, että suorittamisesta pois opettavaan kirjaan on upotettu kirjoittajan seikkaperäinen ansioluettelo.

Asiapuolella Puronen on asialinjoilla. Uskon, että tämän kirjan opit tulevat monelle tarpeeseen. Ilmeisesti minä en vain kuulu tämän kirjan kohderyhmään: Itsearvostukseni nousee ensi sijassa muilta elämänalueilta kuin työelämästä. En ole erityisemmin kiinnostunut kirjan mainitsemista menestyvän ihmisen ulkoisista tuntomerkeistä. Taatusti asun mieluummin rakkaassa asunnossa, johon liittyy muistoja jo menneestä sukupolvesta ja teen itse itselleni mieluisan lounassalaatin sen sijaan että asuisin työsuhdeasunnossa ja käyttäisin lounasseteleitä. Ystävän ottaessa yhteyttä en koe tarvetta esitellä täyttä allakkaani. Olen myös tyytyväinen elintasooni. Ehkäpä tämän kirjan ansioksi voisi laskea sen, että huomaan kuinka tyytyväinen olenkaan!

Kirjasta löytyy myös J. H. Erkon sitaatti:

Ei onni tule etsien
se saapuu eläen,
Ei onni tule ulkoa,
se nousee rinnasta.