173430.jpg
Keltikangas-Järvisen toinen teos temperamentista keskittyy lapsiin ja heidän kasvattamiseensa. Kirjan keskeinen sanoma on, että lasten väliset temperamenttierot ovat huikeita. Eri temperamentin omaavia lapsia tulee kohdella eri tavoin. Temperamenttierot huomioiva kasvatus auttaa jokaista lasta toteuttamaan omaa potentiaaliaan mahdollisimman hyvin. Temperamentti on hyvin pysyvä ominaisuus: ihminen suhtautuu uuteen tilanteeseen temperamenttinsa mukaisesti koko elämänsä ajan.

Kokeneet opettajat taitavat tietää käytännön työn pohjalta sen viisauden, jota me muut voimme tästä kirjasta ammentaa. Oppilaat ovat erilaisia mm. aktiivisuuden, häirittävyyden ja sinnikkyyden suhteen. Helposti häiriintyvälle lapselle ihanteellisessa oppimisympäristössä ei ole liikaa virikkeitä ja keskeytyksiä. Aktiivinen lapsi taas hyötyy siitä, että hän saa kesken oppitunnin liikkua hieman esim. pyyhkimällä taulun. "Ihanneoppilaan" profiili voidaan pitkälle määritellä temperamenttipiirteillä. Siksi ei liene väärin sanoa, että koulumme arvottaa oppilaita heidän temperamenttipiirteidensä mukaisesti eriarvoisiksi, vaikka esimerkiksi korkea ja matala häirittävyys eivät sinällään ole toistaan parempia tai huonompia. Korkean häirittävyyden omaavat ihmiset ovat yleensä myös loistavia havainnoitsijoita - he ovat olleet menneinä aikoina loistavia metsästäjiä. Nykyisin korkea häirittävyys on kuitenkin selkeästi koulumenestystä haittaava tekijä.

Kirja on erittäin selkeästi ja asiantuntevasti kirjoitettu. Teos pyrkii vahvaan objektiivisuuteen. Hetkittäin kirjaan on kuitenkin lisätty kirjoittajan varsin rankkaakin subjektiivista kritiikkiä peruskouluamme kohtaan. Kokonaisuudeltaan tämä kirja on ehdoton must-juttu kaikille vanhemmille ja ammattikasvattajille - hieno ja erittäin tarpeellinen teos!