Joulun 1994 suosikkikirja tarttui viime keväänä mukaani kirpputorilta. Yli vuosikymmen myöhemmin tämä Saudi-Arabian naista alentavasta kulttuurista kertova teos on uudella tavalla ajankohtainen, kun maailmassa muslimien ja kristittyjen välit eivät osoita ainakaan lämpenemisen merkkejä. Huomattavaa on myös se, että tämä kirja on saatu jenkkilän markkinoille sopivasti ajoitettuna Persianlahden sodan jälkimaininkeihin.

Kirja kertoo yläluokkaisen saudiprinsessan hemmotellusta ja etuoikeutetusta elämästä naista nöyryyttävässä ja alistavassa kulttuurissa. Kertojan tarina maalaa kuvaa naisten alisteisesta ja järkyttävästä elämästä. Kirjan heikkous ja samalla varsinainen mielenkiintoisuus kohoaa siitä, kuinka erilaista tarinaa kertojana oleva saudiprinsessa ja varsinaisen kirjoitustyön tehnyt kirjailija kertovat. Sultanaksi kutsuttu saudiprinsessa haluaa kertoa tarinaansa naisten omaisuuden kaltaisesta asemasta miehiinsä nähden sekä yhteiskuntansa ylipäätään vinoutuneesta kulttuurista, jossa ulkomaalaisia haalitaan kehitysmaista saudeihin ihmisarvoaan alentaviin työtehtäviin. Sultana kertoo maansa miesten olevan suurelta osin vain Koraania opiskelleita ihmisiä, jotka eivät kykene näkemään maailmaa oman elinpiirinsä ulkopuolelle. Varsinaisessa romaanissa keskitytään kertomaan Sultanan tarina, mutta rivien välistä piirtyy selkeästi kuva pilalle hemmotellusta prinsessasta, joka poikkeuksellisen valaistuneena saudina on kuitenkin länsimaisessa mittakaavassa hyvin oikukas, minäkeskeinen ja lapsellinen. Rivien välistä piirtyvä kuva koko saudikulttuurista on erittäin poliittisesti korrekti ja soveltuva yhdysvaltalaiselle menestysromaanille. Se, että kirja mainitsee prinsessan palvelijoiltaan saamat jalkahieronnat ja perheen yksityislentokoneiden määrän useammin kuin Sultanaa järkyttäneet raiskattujen teinityttöjen saamat kivitystuomiot, on selkeä "toimituksellinen valinta".