80101.jpg
Taskukirja käy läpi luovan työn tekniikoita:
  1. Perinteinen aivoriihi, soveltuu 4-8 henkilölle. Ideointivaiheen kestoksi kirja suosittelee 15-20 minuuttia, arviointivaiheelle 30-40 minuuttia.
  2. Kirjallinen aivoriihi edellisen muunnelmana. Alustava kysymyksenasettelu on kirjattu paperille. Osallistujat kirjoittavat siihen kolme ratkaisuehdotusta ja antavat tämän jälkeen paperin ryhmän seuraavalle jäsenelle. Uusista ideoista kimmokkeen saatuaan osallistuja kirjoittaa kuusi uutta ideaa.
  3. Miellekartta eli mindmapping. Kaikissa viime aikoina lukemissani kirjoissa mainitaan joko mindmapping tai Viktor Frankl. Ei koskaan molempia.
  4. Bisosiaatio, jossa kaksi aiemmin erillistä "ajatusdimensiota" saatetaan yhteen. Tämä menetelmä soveltuu parhaiten pitkälle strukturoituihin kysymyksiin, teknisiin ongelmiin ja keksintöihin sekä taiteen alueelle.
  5. Synektiikka, jossa ongelmasta otetaan yhä uudestaan etäisyyttä olmen tai neljän vieraannuttamisaskeleen avulla. Menetelmä soveltuu parhaitenerityisen visaisiin ongelmiin, uusien tuotteiden kehittämiseen ja erityisasiantuntemusta vaativiin pulmiin. Menetelmässä pyritään ratkaisuun muodostamalla analogioita.
  6. Ajatteluhatut ja -tuolit. Osallistujille voidaan jakaa vaikkapa optimistin, kriitikon, luovan, ylemmän tason näkökulman ja intuition hatut.
  7. Osbornin kysymyslista: Käytä toisella tavalla, mukauta, muuta, suurenna, pienennä, korvaa, vaihda järjestystä, käännä, yhdistele ja muuntele.