Tämä teos alkaa todella oivallisella ujouden kuvailulla ja analysoinnilla. Ujous voidaan hahmottaa myös akselilla, jonka toisessa ääripäässä ovat ujostelemattomat ja kaiken kehtaavat ihmiset. Ujous on tavallaan herkkyyttä. Ujo on usein muutoinkin sensitiivinen ihminen, joka on herkkä äänille, väreille, kivulle, nälälle, viinin maulle. Ujo ihminen on usein tilanneherkkä ja osaa nauttia taiteista, onhan hänellä eläytymiskykyä. Ujo on työssään huolellinen ja korostuneen vastuuntuntoinen ja soveltuu hyvin johtajaksi erityisesti yritykseen, jonka tulos on riippuvainen jokaisesta ihmisestä erikseen. Ujo johtaja välttää hätiköityjä ratkaisuja, haluaa kuulla muiden mielipiteitä ja kantaa vastuunsa.

Kirjan edetessä teksti loittonee loistavasta ja lähestyy kunnon hörönplöötä. Kirjoittaja näkee ujouden ja yksinäisyyden lähes kaikenkattavana psykiatristen diagnoosien selittäjänä. Ujous selittää niin depression, paniikkihäiriön, ahdistuneisuushäiriön, persoonallisuushäiriöitä kuin osan psykoottisuudestakin. "Seurasin myöhäisiä iltauutisia, mutta suljin TV:n, kun en kehtaa riisuuntua juontajien nähden." Ujous voi tässä kohdin selittää taudin ilmenemismuotoa, mutta ujoudesta johtuvan itsetarkkailuun syventymisen käyttäminen psykoottisuuden selittäjänä vaikuttaa jokseenkin hassulta. (Olipa vinkeä virke.) Näistä asioista voi jokaisella toki olla omat mielipiteensä, mutta potilaiden hoidon tulisi kuitenkin perustua yleisesti hyväksyttyihin hoitokäytäntöihin. Useammassa kohdassa kirja mainitsee kirjoittajan olevan psykiatri ja psykoterapeutti. Siksi olisinkin toivonut, että kirja toisi selvemmin esille kirjoittajan omien mielipiteiden ja lääketieteen ns. yleisen näkemyksen väliset erot. Tässä teoksessa ne tuntuvat kietoutuvan toisiinsa yhtenäiseksi kokonaisuudeksi, josta niitä on aiheeseen perehtymättömän lukijan vaikea erottaa toisistaan.