152847.jpg
Ihmisen elämä on täynnä ikäkausikriisejä - hienommin sanottuna mahdollisuuksia kasvaa. Yksi niistä tuntuu ajoittuvan nelikymppisyyden kynnykselle. Nelikymppinen tiedostaa olevansa jonkinasteisessa elämän taitekohdassa: elettyä elämää on jo takana ja sitä on vielä pitkälti edessä. Ikäkausi tuo mahdollisuuden arvioida elettyä elämää ja korjata suuntaa. Useimmilla tämä tapahtuu melko hienovaraisesti, toisilla taas kaikki käy enemmän ryskyen ja karmit kaulassa. Aviokriisit ja alanvaihto ajoittuvat tavanomaista useammin tähän ikävaiheeseen.

Erik H. Erikson kutsuu elämänvaihetta siirtymäksi keskimmäiseen aikuisuuteen. Vaiheen keskeiset kysymykset ovat: "Aionko elää jatkossa siten, että uudistun - siten, että minulla on annettavaa myös muille? Vai päästänkö otteen uusiutumisesta, jättäydynkö näille sijoilleni? Keskitynkö toimintoihin, joista on hyötyä pääasiassa itselleni?" Generaatio-stagnaatio -pohdintaa tosin tiedostan itse kovasti harrastaneeni jo alle kolmikymppisenä.

"Käytännössä generatiivisuus tarkoittaa sellaista uusiutumista, luovuutta, jonka tavoitteena on saada aikaan henkistä iloa ja hyötyä ympäristölle: läheisille, työssä, apua tarvitseville, taidetta rakastavalle ihmisjoukolle jne. Itselle koituva nautinto tulee siitä, että teko tai tuotos rikastuttaa myös muita. Tällainen ihminen toimii omaehtoisesti mutta vastuullisesti.

Vastaavasti stagnaatio on pidättäytymistä toimimasta siten, että toisten tarpeilla olisi merkitystä valinnoissa. Ihminen elää silloin vain itselleen. Stagnaatio on myös takertumista vanhaan elämänmalliin ikään kuin vuodet eivät olisi vaikuttaneet mitenkään ---.

Molemmat ovat varteenotettavia elämänasenteita riippuen tilanteista. Tasapainoilu näiden kahden elmän perusasenteen välillä jatkuu läpi keski-iän. (*syvä huokaus* - ja tämä oli kirjoittajan lisäys!) On upeaa, jos ihminen löytää uinuneen luovuutensa ja alkaa jalostaa sitä esiin, ja vielä toistenkin iloksi. Ylenmääräinen - hyväkin - toiminta mutta itsen unohtaminen siinä johtaa toisaalta uupumiseen. Pelkkä omien elämänehtojen vahtiminen taas voi viedä yksinäisyyteen, etäälle ympärillä hyörivästä perheestä, työyhteisöstä tai kaveripiiristä. Surullisinta lieneem että ihminen pelkää ikääntymistä niin, että takertuu menneisyyteen. Kello tikittää joka tapauksessa eteenpäin."