Pentti Kemppainen on tehnyt pitkän elämäntyön Yleisradiossa, mutta juuri 60 vuotta täytettyään hänet irtisanotaan kolme vuotta ennen eläkeikää. Omakohtaisesta kokemuksestaan hän kirjoitti tämän kirjan. Irtisanomisen aiheuttaman kriisin lisäksi kirjoittaja käy myös läpi omaa elämänkriisiään: hän itse kirjoittaa kolmannesta iästä. Oloneuvoksen asemaan siirtyminen ei käy yhdessä yössä keneltäkään, päätyypä sinne pitkän työuran jälkeen tai hieman etuajassa. Kirjan lopussa juuri mikään muu ei ole muuttunut kuin kirjoittajan oma suhtautuminen ja asennoituminen - ja sen myötä mikään ei ole ennallaan.

Kirja on ehdottomasti vahvan alan ammattilaisen kirjoittamaa tekstiä. Joissain kohdin tekstiä olisi kuitenkin voinut tiivistää: oleellisen olisi voinut sanoa hieman lyhyemminkin. Kirjan tapahtumat ovat edelleen hyvin tuoreita. Pari vuotta myöhemmin omakohtaisesta kokemuksesta olisi ehkä pystynyt kirjoittamaan etäämmältä ja hieman objektiivisemmin. Nyt kirjasta toki välittyvät asian läpi käyneen ihmisen aidot tunteet, mutta vääryyden ja katkeruuden kokemukset saavat tässä kirjassa mielestäni liikaa tilaa. Elämä ei ole erityisen helppoa tai reilua, mutta Kemppainen on kuitenkin tässä yhteiskunnassa hyväosainen. Nykymaailmassa suurin osa työssäkäyvistä voi vain haaveilla vakituisesta työpaikasta. Siihen nähden kirjoittajan kokemat aloittelevan yrittäjän vaikeudet (Yleisradion etuisuuksilta pudottuaan Kemppainen joutuu mm. maksamaan lääkäri- ja hammaslääkärilaskunsa itse) ovat kuitenkin etuoikeutetun ihmisen ongelmia. Olen varma, että asian läpikäytyään kirjoittajakin tajuaa tämän. Viiden vuoden päästä kirjoitettu tarina irtisanomisesta voisi olla kerrottu hieman toisessa sävyssä.