Jokunen viikko sitten perehdyin Keltikangas-Järvisen kirjaan "Hyvä itsetunto", joka oli suorastaan loistava teos. Siitä sain kimmokkeen perehtyä myös tähän kirjaan. Kirjailijan uusin teos "Temperamentti ja koulumenestys" taisi ilmestyä tällä viikolla, ainakin kuulin ohimennen teoksesta puhuttavan radiossa. Uusinta teosta saanen vielä kirjaston varauslistalla hetkisen jonottaa, mutta johdatukseksi aiheeseen sopii mainiosti tämä samaa aihepiiriä käsittelevä vuonna 2004 julkaistu teos.

Temperamenttipiirteet ovat suhteellisen pysyviä ja iästä ja tilanteista riippumattomia. Keltikangas-Järvinen kuitenkin painottaa, että temperamenttipiirteiden ilmiasussa tapahtuu kuitenkin iän mukana muutoksia. Muutoksia selittävät sekä biologinen että psyykkinen kypsyminen. Kolmekymppisen ainakin tulisi osoittaa ärtyisyyttään ja kärsimättömyyttään eri tavalla kuin kolmivuotiaan.

Suurin osa lapsista voidaan lukea johonkin kolmesta temperamenttityypistä: helppo, hitaasti lämpenevä tai vaikea temperamentti. Hitaasti lämpeävälle temperamentille on tyypillistä kohtalaisen vaisu mutta negatiivinen reaktio kaikkeen uuteen ja hidas sopeutuminen huolimatta toistuvista mahdollisuuksista tutustua kyseiseen uuteen asiaan. Tällaisten lasten tunteet eivät siis ole voimakkaita eivätkä heidän tunteensa koskaan myrskyä. Tästä persoonallisuustyypistä tunnistan paljon omia piirteitäni, joskin olen koettanut aktiivisesti muokata suhtautumistani uuteen kohti helppoa temperamenttia.

Kirjoittaja muistuttaa, että lapsen temperamentti määräytyy vaikeaksi sen pohjalta, kuinka paljon työtä tai vaivaa se aiheuttaa vanhemmille ja kasvattajille. Vaikea temperamentti ei ole mikään kliininen oire. Kuitenkin seurantatutkimukset osoittavat, että tämä temperamentti jatkuessaan vähintään kolmeen ikävuoteen saakka vuorovaikutuksessa tälle temperamentille sopimattoman ympäristön kanssa ennustaa sopeutumishäiriöitä nuorena aikuisena.

Lapset ovat persoonallisuudeltaan erilaisia: keskeisimpiä seikkoja ovat vaihtelut aktiivisuuden, sosiaalisuuden, emotionaalisuuden, ujouden, häirittävyyden ja rytmisyyden suhteen. Näistä syistä erilaiset lapset vaativatkin erilaisen kohtelun. Matalan aktiivisuustason omaavat lapset saattavat tarvita hyvinkin virikkeellisen ympäristön. Korkean aktiivisuustason omaaville lapsille taas harrastusten ja muiden virikkeiden rajoittaminen saattaa olla tarpeen liian levottomuuden estämiseksi.

Tämäkin Keltikangas-Järvisen teos on mainio. Molemmat lukemani teokset on selvästi kirjoitettu vankalla ammattitaidolla. Kirjoittajalla on myös kyky ilmaista asiansa hyvin selkeässä ja ymmärrettävästi. Tämä taito tuntuu aika monelta oman alansa erikoisosaajalta puuttuvan. Jään innolla odottamaan kirjailijan uusinta teosta!