1001411.jpg
"Tuntematon maa on yleistajuinen luku- ja hakuteos kaikille luonto- ja ympäristöasioista kiinnostuneille. Se johdattaa tuoreiden esimerkkien ja hienojen piirroskuvien avulla luonnon monimuotoisuuden äärelle pohtimaan omaa asemaamme maapallolla. Kirjassa käydään myös ensi kertaa läpi keskeinen biodiversiteettisanasto suomen kielellä."

Kirjan takakannesta löytyy poikkeuksellisen napakka esittely tästä kirjasta, johon törmäsin ensimmäisen kerran viime kesänä Helsingin yliopiston Kasvitieteellisessä puutarhassa. Omaksi en tätä teosta silloin raaskinut ostaa, mutta löytyihän tämä onneksi kaupunginkirjastostakin. Biodiversideetistä on luonnollisestikin hyvin vaikeaa kirjoittaa mukaansatempaavasti, mutta mielestäni kirjoittajat ovat onnistuneet tehtävässään. Lisäbonuksena kirjassa on lukuisia nettilinkkejä aiheeseen syvempää perehtymistä varten.