Tämä kirja on tarkoitettu alan oppikirjaksi yliopisto-opiskelijoille, mutta sen sanotaan sopivan myös alan harrastajille. Kirjassa onkin yli 600 sivua silkkaa ja rankkaa asiaa. Mielestäni tämä on vain ja ainoastaan oppikirja, eikä edes erityisen selkokielinen. Lienenkö täysin popularistinen, mutta mielestäni oppikirjaankin kuuluvat värikuvat ja sivujen graafinen suunnittelu. Tästä teoksesta ne jäävät puuttumaan.

Tähtitieteen perusteet -kirjasta saa kyllä kattavan yleiskuvan tähtitieteestä ja sen eri aloista. Pallotähtitiede eli positioastronomia tarkastelee taivaanpallon koordinaatistoja ja niiden muutoksia sekä taivaankappaleiden näennäisiä paikkoja tähtitaivaalla. Taivaanmekaniikka tutkii kappaleiden liikkeitä aurinkokunnan planeetoista aina galaksien ja galaksijoukkojen liikesuhteisiin saakka. Astrofysiikka taas tutkii tähtiin liittyviä fysikaalisia ilmiöitä.

Kaiken mitta ei tällä hetkellä ole ihminen vaan Maan ja Auringon välinen etäisyys, joka on 1 AU = astronominen yksikkö eli abouttiarallaa 1,5 x 10(11) metriä. Lähin tähti Proxima Centauri on reilun 270 000 AU:n päässä. Planeetat ovat joko maankaltaisia tai jättiläisplaneettoja. Jälkimmäiset ovat keskitiheydeltään alhaisia ja enimmäkseen kaasua tai nestettä. Aurinkokuntamme planeetoista neljä ensimmäistä ovat maankaltaisia ja Jupiter, Saturnus, Uranus ja Neptunus ovat jättiläisplaneettoja. Pluto on yksinäinen susi eikä kuulu kumpaankaan ryhmään.

Kosmologian suurimmat havainnot ovat Hubblen laki ja terminen taustasäteily. Hubblen laista voidaan johtaa se, että galaksit etääntyvät toisistaan sitä nopeammalla vauhdilla mitä suurempi on niiden välimatka. Kosminen taustasäteily on taivaalta tulevaa mikroaaltosäteilyä, joka vastaa noin 3 kelvinin lämpötilassa olevan mustan kappaleen säteilyä. Tätä säteilyä pidetään vahvana todisteena sen puolesta, että maailmankaikkeus oli alkuhetkillään tavattoman kuuma.