Laupeussurma, armonlaukaus ja aktiivinen eutanasia - vai kolme murhaa? Siitä päättää kunkin maan rikoslaki.

Eutanasiasta ja kuoleman lähestyessä annettavasta palliatiivisesta sedaatiosta voi esittää minkälaisen mielipiteen tahansa ja perustella sen loogisesti ja eettisesti kestävästi. Surullinen on vain se lääkäri, jolla ei ole esittää mielipiteelleen kestävämpää perustelua kuin elämän suojelemiseen velvoittava Hippokrateen vala. Kyseinen valahan on rukattu uusiksi aina jokaisen aikakauden tarpeisiin. Alkuperäinen Hippokrateen vala kielsi jyrkästi myös sikiönlähdettämisen, joka nykyään on länsimaissa jokaisen naisen oikeus.

Tämä kirja herätti minussa kahdenlaisia mietteitä ja yhdenlaisen syvän järkytyksen. Ensinnäkin: miksi lääkärikunnan edustajien mielipiteet (tämä kirja mukaanlukien) ovat lähes poikkeuksetta yksioikoisia, latteita, medikalisoituja, filosofiseen pohdintaan yltämättömiä? Tähän kirjaan on liitetty hyvin lyhyt filosofiaa tavoitteleva kappale, mutta se ei pääse juurikaan itsemääräämisoikeuden määrittelystä eteenpäin.

Toiseksi jäin ihmettelemään, miksi eutanasiaa käsittelevissä esimerkeissä potilas on aina helvetillisten syöpäkipujen riuduttama tai immuunikadon runtelema. Kuitenkin kirjassa esitetyn suppean tutkimuksen mukaan kolmannes pyynnöistä aktiiviseen eutanasiaan tulee psykoottisilta tai syvästi masentuneilta potilailta. Usea näistä potilaista täytttää varmastikin aktiivisen eutanasian kriteerit: loogisesti ajatellen parantumattomasti masentuneellakin tulisi siten olla subjektiivinen oikeus aktiiviseen kuolinapuun. Jotenkin masentuneelle annettu kuolinapu on vain vaikea saada kuulostamaan laupeudentyöltä, vaikka inhimillisen kärsimyksen määrä tuskin on yhtään vähäisempi.

Lakien ja valojen lisäksi on sitten vielä se, miten niitä tulkitaan. Toivottavasto tämä sitaatti ei vie minulta yöunia:

""Olen tehnyt sen kaksi kertaa", vastasi hollantilainen yleislääkäri kysymykseeni eutanasiasta --
-- "eräänä sunnuntai-iltana ryhdyimme sitten antamaan potilaallemme morfiinin kaltaista ainetta annoksina, joiden varmasti tiesimme lamauttavan potilaan hengitystä. Hän vaipui rauhalliseen uneen, mutta heräsi yllättäen seuraavana päivänä ja ilmoitti haluavansa keskustella vielä miehensä kanssa. Pariskunta puhui viisi tuntia, minkä jälkeen meitä pyydettiin jatkamaan lääkkeen annostelua. Pian potilas vaipui jälleen uneen, johon hän sitten rauhallisesti kuoli."
Tämä hollantilaisen lääkärin kertomus on - paisi kuvaus kauniista kuolemasta - hyvä esimerkki siitä, kuinka eri tavoin käsite "eutanasia" voidaan ymmärtää. Hän nimitti omaa toimintaansa eutanasiaksi, Suomessa sitä olisi ehkä sanottu vain hyväksi saattohoidoksi."