135681.jpg
Muinaisina kouluaikoinani opiskelin viisi vuotta saksan kieltä. Sittemmin kielitaitoni on käyttämättömänä rappeutunut olemattomiin. Tänä kesänä olen koettanut hieman kerrata saksan kielen alkeita. Kuuntelin ja luin kaikki tämän kaupallisille aloille tarkoitetun alkeiskurssin kappaleet ja kielioppiosiot lävitse. Alkuun tuntui, että kieli oli uppo-outo. Yllättävän nopeasti mieleen kuitenkin palautui suurin osa tämän kurssin sanastosta. Varsinaista sanaston tai kielioppiasioiden opiskelua en harrastanut lainkaan, ja pelkkä kielen kuunteleminenkin aktivoi sanastoa.

Oppikirjatkin tuntuvat kovasti parantuneen kouluajoistani. Tämä kirja on hyvin selkeä ja hauskasti kuvitettu. Sanastossa pelkkien perussanojen lisäksi on myös paljon liiketalouden sanastoa.